2014/05

Seuraa 
Liittynyt24.9.2010

Taas on arvostelun aika, vaikkakin taas kerran myöhässä! Tähän alkuun kerron vähän mietteitäni Akkarin vuoden 2014 ensimmäisestä kuukaudesta: Vuosi on lähtenyt ihan hyvin käyntiin, tosin paremminkin olisi voinut lähteä. Luotilaakson seriffi ei kuulu Barksin parhaimpiin pitkiin sarjoihin. Ensimmäinen numero oli siis ihan hyvä. Numero 2 Vicarin johtosarjoineen oli todella hyvä, samoin hyvä oli myös numero 4. Tämäkin oli hyvä! Numero 2 taas oli surkeimpia Akkareita mitä olen lukenut... Sitten itse Akkariin:

Aku Ankka: Iskelmäkuningas
Aluksi olin innoissani että johtosarja oli hollantilainen! Bas ja Mau Heymans ovat todella hyviä piirtäjiä ja käsikirjoittajia! Jouduin kuitenkin pettymään, sillä tarina olikin perinteinen Aku vs. pojat-kamppailu, joita on tehty jo koko maailman sivu. Lisäksi pojat käyttäytyivät tässä todella huonosti Akua kohtaan! Tupu, Hupu ja Lupu ovat lempihahmoni, mutta joskus haroin he ovat kyllä tdella ärsyttäviä. Onneksi saivat lopussa opetuksen, ja Aku voitti. 7 ja puoli.

Milla Magia: Millinmitalla
En voi koskaan odottaa hyvää tarinaa, kun näen käsikirjoittajan kohdalla nimen Janet Gilbert. Hänen tarinat ovat yksinkertaisia ja nopeasti luettavia vähäisen tekstin takia. Joskus on poikkeuksia, ja tiedättekö mitä? Tämä oli poikkeus! Carlos Motan piirrokset sopivat kuin nenä päähän, ja Janet onnistui huijaamaan lukijoita peräti kaksi kertaa! Millan dodonmunankuori ei ollutkaan aito, eikä möyskään Peik Peikkosen. Viimeisessä ruudussa vilahti vielä taustalla Matami Mimmi. Tästä annan jopa ysin!

Roope-setä: Hiirihössäkkä, osa 1
Simppu Sininen! Vanhojen ja legendaristen hahmojen palaaminen hymyilyttää aina! Piirtäjänä parhaimpiin kuuluva Andrea Ferraris ja käsikirjoittana Lar Jensen, joka hänkin keksii yleensä hyviä tarinoita. Simpun juonia oli mukava ja jännittävä seurata, ja tarina jäi todella sopivaan ja jännään kohtaan. Tästä tulee peräti 9 ja puoli!

Tehokaksikko Taliaferro-Karp
Tästä lehdestä alkoi myös sarja, jossa esitellään mestaripiirtäjiä, jotka ovat vaikuttaneet Akun luonteeseen. Tällä kertaa esiteltiin klassinen pari Taliaferro-Karp. Molemmat yksi-sivuiset olivat hyviä, mutta pidän enemmän niistä päivästripeistä! Taliaferron tarinoille keskiarvosanaksi 9.

Arvosana pisteinä: 18/24
Arvosana: 8 ja puoli

Arvostelkaa Akkareita ja nostakaa Ankka-aiheisia ketjuja!

Kommentit (1)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat