2014/11

Seuraa 
Liittynyt24.9.2010

Aku Ankka: Kultainen sipuli
Hieno käsikirjoitus Peter Snejbjergiltä ja Anders Lund Madsenilta, kuka sitten onkaan. Piirroksetikin ovat todella hyvät! Tarina alkoi ihan tavallisesti, mutta yhtäkkiä maahan ilmestyi suuri aukko ja Iines oli hävinnyt. Siitä alkoi sitten Akun ja poikien seikkailu, jossa mysteeri paljastui pikku hiljaa. Ensin saatiin selville, että Iines on tippunut kuoppaan. Seuraavaksi selvisi että kuoppa vie Miniankkojen maahan. Sitten se, että Miniankat ovat "kaapanneet" Iineksen. Lopulta selvisi syykin, ja hirviön mysteeri. Tällaiset tarinat ovaat hyviä! Jotain epätavallista ja kauheaa on tapahtunut ja asioita ratkotaan pikku hiljaa. Samatapainen juoni kuin joissain elokuvissa. 9-

Karhukopla: Muna kanaa ovelampi
Mistähän nimi on tullut? Siitäkö, että eläimet voittivat Karhukoplan? Mutta nyt siihen arvosteluun: Aluksi vaikutti tylsältä Karhukopla-tarinalta, mutta juoni kulkikin ihan hyvin, huumorin kera vieläpä. Loppukin oli varsinaisen hyvä ja hauskasti keksitty! Ferraris on hyvä piirtäjä ja Paul Halaskin oli onnistunut ihan hyvin käsikirjoituksessaan. 8+

Pelle Peloton: Robotti löytää?
Tällaisista lyhyistä vitsisarjoista tulee hyvälle mielelle. Tämäkin oli hauska, ja Pelle on todella hyvä hahmo. Varsinkin Hollantilaiset lyhyet sarjat ovat hauskoja, ja hollantilaisista lyhyistä sarjoista varsinkin Jan Krusen käsikirjoitukset ovat mahtavia. Hänen idea tämäkin. 9½

Roope-setä: Raharyöppy
Toinen Vicarin piirtämä tarina tänä vuonna! Toivottavasti julkaisemattomia sarjoja vielä riittää, vaikka itse Vicar onkin jo menehtynyt. Inducksin mukaan Suomessa julkaisematonta Vicaria kyllä löytyy vielä, esimerkiksi Ruotsin Akussa, Kalle Ankassa, ollaan tänä vuonna julkaistu jo kaksi Vicarin jatkista, joita ei Suomessa olla vielä nähty. Ai niin, se arvostelu. Uusi ja hyvä idea, jota piirrokset paransivat entisestään. Ei muuta sanottavaa. 8½

Pisteet: 19/24
Arvosana: 9-

Myös tulevaisuutta raotettiin tässä Akkarissa. Uudet tarrat ovat mielenkiintoisia nähdä, ja varsinkin Akun suurta juhlanumeroa jäin odottamaan. Siinä numerossahan nähdään Kari Korhosen Suomi-tarinan seitsemäs osa! Lisäksi välissä on 32-välinen liite, joka tarkoittaa että Akkarista tulee... 36 + 32... Akkarista tulee tavallaan 68-sivuinen! Eikä siinäkään vielä kaikki, jatkosarjojen kesä alkaa!

Arvostelkaa Akkareita ja nostakaa Ankka-aiheisia ketjuja!

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat