Arelfien Etsijät

Seuraa 
Liittynyt21.6.2014

Hei, arvoisat aa.fi:n käyttäjät)!

Olen huomannut, että Ankkain nettisivuilla roolipelit ovat aika epäsuosiossa ja laskussa, vaikka kerran ne elivät kulta-aikaa. Mutta asiaan, tässä olisi minun roolipelini, jonka toivon menestyvän jonkin verran. Ennen kuin alatte kirjoittaa viestejä, että tämä on turha tai valittaa, että meidän arvokkaiden moderaattoreiden pitäisi lukottaa se, lukekaa etusivu kokonaan läpi ja mielellään osallistutkaa seikkailuun. Tulette huomaamaan, että roolipelaaminen on luovuutta nostava ja viihdyttävä kokemus.

Prologi:

Yli sadan vuoden ajan Alatea, muinainen maa, oli ollut yhden olennon vallassa. Tämän olennon nimi oli Caligo. Kolmenkymmenen vuoden aikana Caligo oli orjuuttanut Alatean, säikytellyt kääpiöt maan alle, häätänyt haltiat metsiinsä ja kieroutensa, älykkyytensä ja voimansa avulla keplotellut itsensä ihmisten kuninkaan valtaistuimelle. Tämän kaiken hän oli saavuttanut käyttäen voimaa, joka oli luotu monia tuhansia vuosia sitten haltiaseppien ahjoissa, lohikäärmeiden avustamina.
Tarujen mukaan tämä muinainen voima oli taivaan jumalien luoma tai että haltiat olivat tuoneet sen Hopeisen meren takaa. Tätä voimaa kutsuttiin haltioiden luomalla kielellä Elorthreiksi. Kääpiöt kutsuivat niitä nimellä Valdhur ja ihmiset omaksuivat ne Arelfeina tai Elämän Lähteinä. Arelfit olivat jalojen kivien näköisiä Alatean suonissa virtaavan Elämän ja Taikuuden Lähteitä. Niiden avulla mikä tahansa älyllinen olento voisi kanavoida tätä Lähdettä ja käyttää elementtimagiaa. Kun haltiakansan taitavimmat sepät ja lohikäärme rodun muinaisimmat takoivat ja loihtivat kaksitoista Arelfia, niistä jokainen antaa hallita yhden kahdestatoista elementistä: Tuli, Vesi, Maa, Ilma, Salama-Sähkö, Luonto-elämä, Metallit, Valo, Pimeys, Voima, Värit ja Ääni. Näistä kahdestatoista Elämän Lähteestä Caligo oli saanut omakseen vain kaksi, Pimeyden ja Ilman. Luonnon Arelf on turvassa haltioiden pääkaupungissa. Maan ja Metallien Arelfit ovat kadonneet kääpiöiden mukana kaivoksiin. Loput Arelfit ovat kadonneita tai piilotettuja kautta Alatean. Haltiat ovat Caligon kilpailijoina yrittäneet saada Arelfit turvaan ennen tätä, mutta ovat epäonnistuneet, sillä loppujen sijaintia he eivät saaneet tietää.

Tässä vaiheessa peliin astut sinä! Voit ottaa osaa Alatean maailmassa. Voit luoda hahmon, jota ohjaat. Hahmollasi voi olla päämääränä auttaa Caligoa vastaan toimivia kapinallisia tai auttaa Caligoa saamaan Arelfit tai olla neutraali ja pyrkiä saamaan Arelfit itselleen ja niin edespäin.

1.Valitse hahmosi rotu:

Alatean olentojen rotulista (jotka voit valita hahmoksesi):

Ihminen – Toivottavasti tiedätte, kuka on ihminen. Ihmiset asuvat kaupungeissa, kylissä tai vaeltaen. Tavalliset ihmiset eivät valita hallinnostaan, sillä he luulevat, että Caligo on tavallinen ihmiskuningas, mutta he eivät tiedä mitä hirveyksiä Caligo on aiheuttanut haltioille, kääpiöille, lohikäärmeille, entisille ihmisille ja muille roduille.

Haltia – Ihmisen näköinen olento, mutta kuten sanotaan, haltiat ovat yhtä kauniita kuin kuu ja tähdet. Lisäksi haltiat ovat yksi taikavoimaisimmista ja viisaimmista roduista. He ovat ikivanha Alatean kansa, sillä he elävät ikuisesti, ellei heitä surmaa miekka, suru tai myrkky (ym.) Haltiat elävät haltiakaupungeissa, jotka ovat piilotettuja Alatean metsiin. Haltioiden hallitsija on  Valtiatar Merian.

Kääpiö – Kääpiöt ovat taitavia takomaan eri metalleita ja jalokiviä. Muutamat jopa sanovat, että siinä he ovat yhtä taitavia kuin haltiat, mutta kaivoksessa työskentelyyn ja kivien muokkaamiseen he ovat ehdottomasti mestareita. Kääpiöt elävät yleensä klaaneissa taikka pienikokoisimmissa heimoissa. Kääpiöt (joskus myös naispuoliset kääpiötkin) kasvattavat itselleen pitkän parran. Kääpiönaiset eivät yleensä ole näkyvillä vaan toimivat emäntinä kääpiöiden taloissa, sillä välin kuin heidän miehensä hankkivat ruokaa tai työstävät kiviä. Kääpiöt puhuvat omaa kieltä, jonka nimi ei ole kenenkään tiedossa. Kääpiöt elävät vuorilla tai niiden alla tunneleissa ja kääpiövaltakunnissa. Kääpiöt eivät ole kuolemattomia, mutta harvinaiset pitkäikäisiä ja voivat saavuttaa kahdentuhannen vuoden iän. Kääpiöiden hallitsija on Kuningas Hregthgor

Muodonmuuttaja – Muodonmuuttajat ovat olentoja, jotka voivat muuttaa muotoaan kolmeksi eri hahmoksi (hahmo ei voi olla ihminen, vain eläin, lintu kala yms.). Kukaan ei tiedä mistä muodonmuuttajat tulivat, eikä heillä ole virallista hallitsijaa. Ihmiset ajattelevat, että muodonmuuttajat ovat tarua ja ettei heitä ole olemassa., sillä muodonmuuttajia on vähän, niitä on vaikeaa erottaa elämistä (muodonmuuttajat osaavat puhua eläinten ja yms. hahmoissa) ja he ovat tosi hyviä piiloutumaan.

Maagikko – Maagikot ovat ihmisiä, jotka osaavat käyttää magiaa eli elementtinä voimaa. Maagikot käyttävät taikomiseen taikasauvoja, -koruja ja yms. Taikasauvoissa ja -koruissa on joskus jalokiviä, jotka omaavat vähän taikavoimia tai kaiverrettuja riimuja.

Noita – Noita on henkilö, jonka taikuudenlähde perustuu taikaliemiin, -rohtoihin ja yms.

Peikko – Ruma, paha, paha, paha, ruma, iso, vahva, niljainen ja ruma. Peikot asuvat luolissa. He ovat kahden ja puolen metrin korkuisia ja pukeutuvat omatekemiin lannevaatteisiin. Peikot pelkäävät auringonvaloa, sillä se muuttaa heidät kiveksi. Peikot ajattelevat enemmän omaa etuaan ja mahaansa (peikot tykkää ihmislihasta), mutta melkein aina ovat Caligon puolella. Peikoilla ei ole omaa johtajaa vaan he elävät heimoissa tai yksin.

Örkki/Hiisi/Garghul – Sama kuin peikko, mutta suunnilleen ihmisen kokoinen. Örkit ovat verenjanoisia ja nauttivat sodasta, kidutuksesta ja satuttamisesta. Örkit vihaavat muita rotuja. Heidän ihonvärinsä vaihtelee likaisen vihreästä mustaharmaaseen ja he eivät osoita vähäisintäkään kiinnostusta hygieniaa kohtaan, jättäen kyntensä leikkaamatta ja kehonsa pesemättä (örkeillä ei kasva karvoja). Örkit kutsuvat itseään Garghuleiksi, mikä tarkoittaa heidän kielellään Mustaa tai Pelkoa. Örkit elävät kääpiöiden tavoin klaaneissa, joiden johtajina toimivat päälliköt. Örkkien hallitsijaa tunnetaan nimellä Zar Goroth.

Lisää hahmoja voi ehdottaa minulle, niin voin lisätä ne listaan. Lisäksi Alateassa on lohikäärmeitä, jättiläisiä ja yms. olentoja, mutta niitä ei voi valitettavasti käyttää roolaamiseen :(.

2. Täytä lomake ja lähetä se:

Nimi: (hahmon nimi)
Ikä: (hahmon ikä, ihmisen maksimi on 60v, muut pitää valita järjen mukaan)
Rotu: (esim. haltia)
Kuvaus: (kuvaile hahmosi)
Luonne: (hahmosi luonne)
Muuta: (tämä on melko tärkeä kohta, kerro hahmosi menneisyys, vanhemmat, asuinpaikka ja ym.)

Oma hahmoni:

Nimi: Nioclas Eradorin poika
Ikä: 25
Rotu: puoliksi ihminen ja puoliksi haltia
Kuvaus: Nioclasilla on vaaleanruskeat hiukset ja sinertävät silmät. Hänen korvansa ovat hieman suipohkot, mutta niiden yläosa peittyy hiusten alle. Hänen selässään on vanha arpi, joka kulkee oikeasta olkapäästä vasempaan lantioon. Nioclas pukeutuu ruskeisiin housuihin ja nahkakenkiin sekä vihreeseen puoliksi hihalliseen paitaan, jonka ylle on puettu nahkaliivi. Vyöllä riippuu metsästysveitsi ja olalla – jousi ja nuoliviini.
Luonne: Rohkea ja ystävällinen, mutta örkkejä ja peikkoja kohtaan armoton. Hyvä metsästäjä, mutta vielä on kokematon taistelemaan. Auttaa ystäviään, mutta välillä holtimaton.
Muuta: Nioclas ei aavista olevansa puoliverinen (puoliksi haltia ja puoliksi ihminen) ja siksi asuu ihmisten Thedor nimisessä kaupungissa. Vauvana hänen äitinsä jätti hänet setänsä Carlin luokse. Pian kumminkin kohtalo ohjaa Nioclas Eradorin pojan Arelfien tielle.

Ja nyt, kun olet lukenut tämän viestin kokonaan, LUO OMA HAHMO!

Hyviä roolaushetkiä kaikille!

Ps. Jotkut käyttäjät voivat huomata viittauksia eräänlaisiin kirjoihin ja Kia K:n fantasiaropeen.

-YAL-

VALTIOPELIN PELAAJAT!!!! ALKAA OTTAKO ANKANDILHOA TOSISSAANNE. HAN YRITTAA VAIN PILATA KOKO PELIN!
AUTTAKAA MODET

-YAL alias Nupu Ankka=

Sivut

Kommentit (87)

Morgoth Lenovo
Seuraa 
Liittynyt26.9.2013

No niin. Tällä kertaa en vitsaile, vaan luon aivan pokkana oman hahmoni.                                                                                                                      Nimi: Edward Teach   Ikä:  60 vuotta   Rotu: maagikko     Kuvaus: Ei välitä hygieniasta paljonkaan. Kynnet saatta joskus leikata ja varpaanvälit nuolla. Edwardilla on iso musta tuuhea parta ja aika pitkät tuuheahkot hiukset. Viikset kuuluvat partaan. Edwardilla on punaiset silmät jotka lieskuvat vihaa kaikkia kohtaan. Edward on muutten aika tavallisen ihmisen näköinen, pituutta on kertynyt 1,95 metriä ja painoa noin 75 kiloa.   Luonne:   Elelee omissa oloissaan, mutta saattaa useinkin lähteä kaljaporukan kanssa metsästämään örkkejä,hiisiä, peikkoja jne. kännipäissään. Edward on hyvin hyvin taipuvainen rettelöimään, mekastamaan ja tappelemaan, eikä emmi vetää joltakin kurkkua poikki tarpeen vaatiessa. Vaikkapa ylimmältä ystävältään. Jota tuskin koskaan tulee. Edward ei oikein välitä taikuudesta niin kuin nuoruudessaan, mutta käyttää sitäkin todella harvoin tai tilanteen ehdottomasti sitä vaatiessa.   Muuta: Edward on kuin Davy jones: Häntä ei voi tappaa ennen kuin on löytänyt edwardin sydämen ja tuhonnut sen, mutta edward on piilottanut sen niin hyvin, ettei kukaan voi löytää sitä, eikä monikaan tiedä tuota Edwardin salaisuutta. Edward asuu Demiurgi nimisessä kaupungissa lähellä Thedoraa. Kaupunki on synkässä maineessa ja saastaisuuden pesäpaikka. kaupungissa. Edwardin menneisyydestä ei tiedä kukaan juurikaan mitään, mutta väitetään, että hänen isänsä olisi ollut...Diablero?                                                                 

Morgoth Lenovo
Seuraa 
Liittynyt26.9.2013

Täytyypä muuten sanoa, että tämä on kyllä mielestäni Aku Ankan nettisivujen mielenkiintoisin aiheeltaan ja jännittävä roolipeli! Muut roolipelit ovat olleet yhtä tyhjän kanssa. Heti kun olin lukenut aloitusviestisi, arvon YAL, niin innostuin suunnattomasti. Toivottavasti peli pääsee etenemään, odotan sitä innolla, niin voi ruveta taistelemaan! Ja kittaamaan kaljaa! En malta odottaa, milloin pääsen tappamaan ensimmäisen hiiden!

YAL
Seuraa 
Liittynyt21.6.2014

Taidan pistää roolauksen alulle (lisää porukkaa mukaan!) ja vaihdan Nioclaksen iän 17:toistaan.

/”Herää! Herää, Nioclas!” sanoi karhea ääni.

Nioclas avasi silmänsä ja näki Carl-eno parrakkaat kasvot. Carl Fenglianin poika oli vahvarakenteinen ja leveäharteikas noin 50 –vuotias mies. Hän oli menestynyt ja varakas seppä.

”Mmm?” Nioclas mutisi ja nosti päänsä ohuesta tyynystä.

”Pukeudu ja syö aamiaisesi” sanoi Carl –eno. ”Sitten valjasta vaunut ja ratsasta Demiurgiin. Tiedän, se on epämukava paikka, mutta mitäs teet. Tarvitsen heti uuden alasimen”

”Etkö voi odottaa kauppiaiden tuloa?” kysyi Nioclas ja puki saappaansa jalkaan.

”En” Carl–eno vastasi. ”Hambergin herttua tilasi minulta ison satsin kynttilänjalkoja. Kauppiaat tulevat vasta ensiviikolla. Jos lähdet nyt niin ehdit saapua huomisillaksi”

”Selvä, Carl-eno. En viivy päivää pitempään”

Syötyään aamiaiseksi kylmää puuroa, Nioclas valjasti Ulgarinin ja Tardenin valjaisiin ja lähti matkaan. Carl-enon asunto sijaitsi Thedorin muurien ulkopuolella talonpoikien asuntojen luona. Carl-enon liike oli silti yksi parhaimmista ja suosituimmista sepänliikkeistä, vaikka sijaitsikin hankalassa paikassa. Kaupungin sisäpuolella asustavat kaupustelijat ja muut työläiset olivat kalliimpia ja huonompia työssään, kuin Carl-eno ja hänen ystävänsä.

Demiurg sijaitsi noin viidentoista mailin päässä, joten Nioclas oli perillä vasta illalla. Demiurgin muurit olivat likaisen keltaiset ja täynnä halkeamia, koloja ja reikiä. Tornit muurien päällä olivat rakennettu puusta ja ne olisi helppo sytyttää palamaan parilla liekkinuolilla. Nioclas oli kerran kysynyt enoltaan, ”Miksi kukaan rosvojoukko ei hyökkää Demiurgiin, kerran se on niin huonosti puolustettu ja helposti vallattavissa?”. Hänen enonsa vastasi, ”Koska ei heidän tarvitse. Demiurgissa, kaikki rosvot, huijarit ja varkaat ovat muurien sisäpuolella”

Nioclas ratsasti vaunuineen Demiurgin porteista sisään kenenkään estämättä. Vähän myöhemmin hän osti kolme alasinta eräältä muhkeaviiksikkäältä kauppiaalta ja ryhtyi etsimään yösijaa hänelle, hevosille ja vankkureille. Lopulta hän löysi nuhjuisen paikan nimeltä Puolikkaan Kolpakon Taverna. Siellä hän varasi tallin vaunuille ja hevosille ja tilasi itselleen huoneen yöksi. Hän kävi tarkastamassa huoneensa, eikä se ylittänyt hänen odotuksiaan. Huone oli pieni ja pölyinen. Siellä oli vain sänky, ikkuna ja pieni öljylamppu ikkunalaudalla. Sitten hän lukitsi huoneensa ja käveli portaita alas baariin. Siellä oli jo jonkinlainen tappelu meneillään. Kolme punanaamaista miestä kävi yhden partaviiksi miehen kimppuun. Nioclas käveli baaritiskille ja tilasi pullon vahvistavaa.

”Mistäs tällainen kiihkeä tappelu syntyi?” kysyi Nioclas paikanpitäjältä.

”Nuo kolme muukalaista lainasi Kurkunviiltäjä-Ediltä viisi kuparikolikkoa ja nyt he eivät halua palauttaa tätä summaa takaisin väittäen, että kolikot ovat väärennettyjä ja maagin loihtimia”

Sillä hetkellä yksi kolmesta punanaamaisista muukalaisista veti salaa puukkonsa esiin aikoen puukottaa partaviiksimiestä, jonka kutsumanimi oli Kurkunviiltäjä-Ed. Silloin Nioclas tarttui oikealla kädellään vielä avaamattomaan pulloonsa ja iski sillä sitä muukalaista, joka oli juuri puukottamassa Ediä. Muukalainen kaatui tajuttomana maahan. Ennen kuin muut punanaamat ehtivät reagoida Nioclas iski vapaalla vasemmalla kädellään toista punanaamaista muukalaista naamaan ja tämä tippui polvilleen kirkaisun saattamana. Viimeisen muukalaisen ehti hoidella Ediksi kutsuttu mies.

”Kiitos!” hengähti Edward ja pyyhki käsiään./

Morgoth, hahmomme taitavat tavata :)

Ja unohdin mainita, että roolaus tapahtuu imperfektissä eli menneisessä muodossa sekä kolmannessa/kaikkitietävässä persoonassa eli (Mikko oli istunut pöntölle kun ovikello soi) ja ei näin (Olin istumassa pöntölle kun ovikello soi)

VALTIOPELIN PELAAJAT!!!! ALKAA OTTAKO ANKANDILHOA TOSISSAANNE. HAN YRITTAA VAIN PILATA KOKO PELIN!
AUTTAKAA MODET

-YAL alias Nupu Ankka=

YAL
Seuraa 
Liittynyt21.6.2014
Kummeliankka

Ei hyvää päivää, fantasiaropet on täyttä sontaa.

Don't write comments like this, please. I'm very confused, because people like you writing bad comments and letters to other people. Please, stop.

(Mahtava englannin kieli! Jos löytyy virheitä älkää mollatko ^^)

Lisää porukkaa mukaan!

VALTIOPELIN PELAAJAT!!!! ALKAA OTTAKO ANKANDILHOA TOSISSAANNE. HAN YRITTAA VAIN PILATA KOKO PELIN!
AUTTAKAA MODET

-YAL alias Nupu Ankka=

Morgoth Lenovo
Seuraa 
Liittynyt26.9.2013

Kun taistelu oli käyty läpi, istahti Edward pöytäänsä ja kutsui Nioclaksen juttusille. Edward kumartui Nioclaksen puoleen ja kuiskasi tälle: "Kiitos avusta, nuori mies, arvostin sitä kovasti. Olison toki selvinnyt yksinkin, mutta en ehkä ilman naarmuja. Tilataan oluet, ja siirrytään tuonne hämyisäänpään nurkkaan keskustelemaan. Kerron sinulle salaisuuden. Siellä sen voi kertoa ilman ylimääräisiä korvia, sillä täällä on niin vähän väkeä ja hämyisää."                                                                                                                                                                                        Kun oluet oli tilattu ja Edward ja Nioclas olivat siirtyneet hämyisälle nurkkapöydälle, istahti Edward tuolilleen. "Kuulehan Nioclas. Olemme oikeastaan kaikki sitä *******n diktaattoria vastaan. *******s! Meidän pitäisi kerätä iso sotilasporukka, aseistaa heidät, ja suurin osa heistä pitäisi olla maagikkoja. Olenkin ajatellut, että..." "kuulehan Ed, sanoi Nioclas. Tuo on vähä toiveajattelua. Miehiäpitäisi olla vähintään tuhansia, ja kaikkien pitäisi olla rohkeita, urhoollisia, älykkäitä, voimakkaita henkisesti ja fyysisesti, enkä tiedä mistä saisimme maagikkoja noin julmasti... ihmiset ovat ainoa toivomme, mutta en usko, että saisimme heidät liikkeelle, emmehän pysty edes palkkaamaan heitä ja..." Silloin Edward karjaisi yhdeksännen oluttuoppinsa äärestä: *******n lorua! Minullahan on rrahaa aivan ********sti! Saamme palkattua vaikka tuhat legioonaa! Shaatppash kuullesh poeka nähhädhä! Lähdenkin heti keräämään sukuni perintöä ja kutsun maagikkoja neuvotteluihin!"                                                                                                                        Nioclas jäi istumaan paikoilleen, kun Edward oli lähtenyt. Yhtäkkiä hänen ympärilleen kerääntyi pahaenteisiä Caligon sotilaiden varjoja... Nioclas olisi pulassa ilman suurta apua! Hänen ja Edwardin keskustelun oli kuullut kielletyt korvat!

YAL
Seuraa 
Liittynyt21.6.2014

Huomio, roolaukset kannattaa laittaa / -merkkien sisälle, jotta on helpompaa kirjoittaa roolauksia ja lopettaa niitä.

VALTIOPELIN PELAAJAT!!!! ALKAA OTTAKO ANKANDILHOA TOSISSAANNE. HAN YRITTAA VAIN PILATA KOKO PELIN!
AUTTAKAA MODET

-YAL alias Nupu Ankka=

YAL
Seuraa 
Liittynyt21.6.2014

/Heti kun Edward oli ehtinyt tavernan ovista ulos, hänen kanssaan poistuivat melko raskaasti aseistetut kuninkaan sotilaat. Edward kääntyi ympäri.

"Saakelin pirulaiset!" karjui Edward Teach ja veti tupestaan pitkän ja leveän veitsen. "Saatan teidät kaikki tuonpuoleiseen!"

Edes pitkällä puukolla ei ole kunnolla vastusta seitsemälle miekalle. Mutta kännipäissään Edward rynni salaman nopeasti ensimmäisen sotilaan kimppuun ja monen pistoyrityksen jälkeen onnistui työntämään veitsensä haarniskan raon läpi. Edwardin veitsi sai maistaa sotilaan verta ja imeä hänestä elämän, mutta samalla kun Edward veti veitsen ulos haarniskan raosta, sen terä katkesi kahtia. 

Yksi sotilas oli ehkä poissa, mutta kuusi olivat jäljellä. Edwardin ensimmäisen sotilaan kanssa käyvän taistelun ajan nämä kuusi päättivät odottaa sivummalla, ajatellen, että heidän kaverinsa hoitelee tämän. Huomattuaan, että Edward voitti sotilaan ja että tällä ei nähtävästi ollut jäljellä aseita he kaikki rynnivät kohti Edwardia voimasanoja karjaisten. 

"Vargethja!" karjaisi Edward osoittaen keskisormellaan sotilaita. Sormessa oli kultainen sormus, jonka keskellä oli vihreä smaragdi, joka alkoi hohtaa heti kun Edward oli päästänyt suustaan sen sanan (Vargethja) sotilaat kaatuivat yhtenä joukkona ikäänkuin kompastuen isoon oksaan. Kaikki kuusi sotilasta kaatuivat pää edellä ja menettivät tajuntansa. Siinä samassa Edward poimi katkenneen teränsä maasta ja puukotti jokaista sotilasta kaulaan tappaen heidät ja ryntäsi takaisin tavernaan pelastamaan Nioclasta, joka oli mahdollisesti pulassa./

"Vargethja" merkitsee "Kompastua".´(se on siis taikasana/voimasana/magiaa. Magia eli Voima on yksi elementti Alateassa)

VALTIOPELIN PELAAJAT!!!! ALKAA OTTAKO ANKANDILHOA TOSISSAANNE. HAN YRITTAA VAIN PILATA KOKO PELIN!
AUTTAKAA MODET

-YAL alias Nupu Ankka=

....
Seuraa 
Liittynyt19.1.2013

Tällä sivustolla ei vaan enää piitata roolipeleistä. Sen luulisi olevan aika selvääkin. Tai voittehan keskenäännekin roolailla, eihän siinä mitään.

Miksiköhän kukaan ei lue Valtiopelin sääntöjä, kaikki vaan tulee mukaan jollain miljardin ihmisen ydinasevaltioilla?

YAL
Seuraa 
Liittynyt21.6.2014

/Nioclas joi hiljakseen ensimmäisen tuoppinsa loppuun ja alkoi mietiskellä.

"Tuo mies, Edward, ei näytä kyllä rikkaalta, kun kerran tappelee verekseltään viidestä kuparikolikosta, ja vaatetus ei ole mitään parhaimmistoa"
"Luultavasti hän..."

Nioclasta vastapäätä istui ruskeaankaapuun verhoutunut mies, joka keskeytti Nioclaksen ajatukset.

"Minulla olisi teille asiaa" mies sanoi hiljaa. "Suostuisitteko auttamaan minua varastamaan kuninkaan (Caligon) Demiurgin rahavarastot?"

Nioclas katsoi miestä silmiin ja hänen päänsä alkoi raksuttaa.

"Kukaan järkevä mies ei sanoisi tuollaisia suoraan. Jopa se Edward ei ollut oma itsensä, koska ehti kitata yhdeksän tuoppia kaljaa, en katehdi häntä huomenna... Tuo mies on joko huijari, mielipuoli tai jotain muuta samantapaista..."

Nioclas huomasi, että kaavun alta näkyi miehen asusteen muoto. Se näytti rautahaarniskalta. Rinnan kohalta paljastui paksu rautasuojus. Mies oli kuninkaan sotilas!

"Olette hullu! Luuletteko, että haluaisin vastustaa meidän kuningasta, joka on tehnyt Alatean kansoille niin paljon hyvää?!" Nioclas valehteli täyteen ääneen ja hivutti omaa vasenta kätään, kohti metsästyspuukkoaansa.

"Selvä" mutisi mies ja teki jonkun kummallisen liikkeen, jonka seurauksena oli pieni metallinen ääni.

Sekunninmurto-osassa Nioclas tajusi että mies veti veitsensä esiin ja aikoi puukottaa häntä. Siinä samassa Nioclas työnsi käsillään tuolinsa pöydän luota ainakin kaksi metriä taaksepäin ja veti oman puukkonsa tupesta.

"Murhaaja! Pelkuri!" Nioclas sihisi./

VALTIOPELIN PELAAJAT!!!! ALKAA OTTAKO ANKANDILHOA TOSISSAANNE. HAN YRITTAA VAIN PILATA KOKO PELIN!
AUTTAKAA MODET

-YAL alias Nupu Ankka=

Nippeking
Seuraa 
Liittynyt13.3.2014

Nimi: Belnick Goldbow

Ikä:  ~700 vuotta (nuori haltijaksi, näyttää 20 vuotiaalta)

Rotu: Haltija

Kuvaus: Belnick on noin 175 senttiä pitkä, hänellä on melko pitkät vaaleat hiukset ja tietenkin pitkät, suipot korvat. Hän pukeutuu luonnonmukaisiin, vihertäviin vatteisiin. Aseenaan hänellä on jousipyssy, vaikka ei käytäkään sitä kuin tositilanteissa. Yleensä hän parantaa tovereitaan taikuudella. Hänellä on vasemmassa ranteessa hopeinen koru, jossa on pieni timantti, ja se auttaa häntä taioissa. Siitä näkee myös ajan (muinainen rannekello!).

Luonne: Belnickillä on rauhallinen luonne. Hän on uskollinen ystävilleen ja on aina valmis auttamaan. Hän ei mielellään vahingoita eläviä otuksia.

Muuta: Hän on Caligoa vastaan. Asuu haltijoiden pääkaupungissa, mutta yleensä vaeltelee maailmaa.

Bruins voittoon!

YAL
Seuraa 
Liittynyt21.6.2014
Nippeking

Nimi: Belnick Goldbow

Ikä:  ~700 vuotta (nuori haltijaksi, näyttää 20 vuotiaalta)

Rotu: Haltija

Kuvaus: Belnick on noin 175 senttiä pitkä, hänellä on melko pitkät vaaleat hiukset ja tietenkin pitkät, suipot korvat. Hän pukeutuu luonnonmukaisiin, vihertäviin vatteisiin. Aseenaan hänellä on jousipyssy, vaikka ei käytäkään sitä kuin tositilanteissa. Yleensä hän parantaa tovereitaan taikuudella. Hänellä on vasemmassa ranteessa hopeinen koru, jossa on pieni timantti, ja se auttaa häntä taioissa. Siitä näkee myös ajan (muinainen rannekello!).

Luonne: Belnickillä on rauhallinen luonne. Hän on uskollinen ystävilleen ja on aina valmis auttamaan. Hän ei mielellään vahingoita eläviä otuksia.

Muuta: Hän on Caligoa vastaan. Asuu haltijoiden pääkaupungissa, mutta yleensä vaeltelee maailmaa.

Hahmomme voivat tavata, vaikka kun Edward ja Nioclas pakenevat Demiurgista? Tai aikasemminkin...

Roolaus on vapaata ja lisää hahmoja mukaan! Juhuu!

Roolaan pian

 

VALTIOPELIN PELAAJAT!!!! ALKAA OTTAKO ANKANDILHOA TOSISSAANNE. HAN YRITTAA VAIN PILATA KOKO PELIN!
AUTTAKAA MODET

-YAL alias Nupu Ankka=

Nippeking
Seuraa 
Liittynyt13.3.2014

[/quote]

Hahmomme voivat tavata, vaikka kun Edward ja Nioclas pakenevat Demiurgista? Tai aikasemminkin...

Roolaus on vapaata ja lisää hahmoja mukaan! Juhuu!

Roolaan pian

[/quote]

Käy hyvin minulle.

Lainausfail....

Bruins voittoon!

YAL
Seuraa 
Liittynyt21.6.2014

/Sotilas kävi Nioclaksen kimppun vetäen kaavunsa alta ison miekan, joka Nioclaksen onneksi ei sopinut näin ahtaaseen tilaan. Hänen vastustajansakin taisi huomata sen, sillä hän paiskasi miekkansa kohti Nioclasta (joka väisti sen täpärästi) ja alkoi pistellä tätä pitkällä veitsellään.

Nioclaksen metsästyspuukko ei ollut omiaan tälläisiin tilanteisiin taisteluveistä vastaan ja hän tiesi, että vähitellen siirtyi häviäjän asemaan. Taistelun tuoksinnassa Nioclas potkaisi puisen pöydän sotilaan jalkoihin (tämä melkein kompastui siihen) heitti puukonsa keskelle tämän rintaa (puukko kimposi vahinkoa tekemättä kaavun alle piilotetusta suojasta) ja otti molemmilla käsillään tuolin selkänojasta kiinni ja iski sillä sotilasta päähän. Vastustaja kaatui maahan romahtaen./

Tämän jälkeen Edward ja Nioclas voisivat paeta Demiurgista ja tavata Belnickin.

VALTIOPELIN PELAAJAT!!!! ALKAA OTTAKO ANKANDILHOA TOSISSAANNE. HAN YRITTAA VAIN PILATA KOKO PELIN!
AUTTAKAA MODET

-YAL alias Nupu Ankka=

Nippeking
Seuraa 
Liittynyt13.3.2014

Belnick käveli siistillä metsätiellä Demiurgiin päin. Hän alkoi lähestyä kaupunkia, kun kuuli meteliä. Porteista ulos juoksi nuori mies ja vanha velho (Belnick osasi itsekin taikoa ja pystyi tunnistamaan muut velhot), joita jahtasi tusina sotilaita. Hän vaistosi heti, kummat olivat oikean asian perässä, ja ampui nuolen. Mutta ei sotilaita, vaan portin köysiä päin. Ne napsahtivat poikki, ja portti tippui sotilaiden päälle. Muutama tosin pääsi läpi, mutta Belnickin uudet ystävät hoitelivat heidät helposti. "Kaipaatteko apua?" Hän kysyi. "Tiedän hyvän piilopaikan tässä lähellä."

Bruins voittoon!

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat