2014/31

Seuraa 
Liittynyt24.9.2010

Aku Ankka: Pesijöistä parhain

Ankkauniverusmin arkkitehdit-sarjassa esiteltiin tällä kertaa Daniel Branca. Niinpä heti alkuun saa nauttia Brancan mahtavista piirroksista. Mahtavaa piirroksissa on se, että tykkään tällaisesta liikkeiden, asentojen ja ilmeiden liioittelemisesta. Ainakaan ei jää epäselväksi, millä tuulella hahmo on. Käsikirjoittaja on tällä kertaa Tom Anderson, jonka yksinkertaiset mutta hauskat Aku-tarinat ovat mukavaa luettavaa. Se huudollaan lasit särkevä lintukin oli hyvä lisä, ja Branca tietenkin toi piirroksillaan sille vielä lisää elävyyttä. Eiköhän tästä tule sellainen kelpo 8½.

Touho Ankka: Yllättävät yllätysjuhlat

No niin, nyt Touho toilailikin ihan kunnolla. Touho ja Aku ovat hyvä pari, sillä silloin ainakin saa nauraa. Touhon pelleilyt ja Akun vihaiset kommentit ovat aina hauskaa luettavaa. Touho järjestikin kaupungilla aikamoisen kaaoksen, ja lopuksi vielä väitti, että on Akun syntymäpäivä. Vaikka kaikkihan me tiedämme, että Akun kuoriutumista juhlittiin kesäkuun alussa! Mukana olivat taaskin ne juuri numerossa 29 nähdyt tyypit, joiden nimet kai mainittiinkin tässä tarinassa. Kaksi viimeistä sivua tässä tarinassa olivat koko lehden hauskimmat sivut. Tälle tulee jopa 9+.

Pelle Peloton: Tekijänsä arvoinen työ
Sune Troelstrup ei ole näissä lyhyissä tairnoissa läheskään niin hyvä, kuin pidemmissä sarjoissa. Ja jo neljäs numero peräkkäin, kun lukijoille tarjoillaan Rodriquesin piirtämiä Ankkoja. Tai no, Pellehän nyt on lokki, kotka, tai jokin sen tapainen. Ihan hyvä tarina silti. 8-

Roope-setä: Inhimillisiä erehdyksiä, osa 1
Jatkosarjojen kesä etenee ilmeisesti viimeiseen, tai toiseksiviimeiseen sarjaansa. Tällä kertaa Van Hornin loistavaa vanhaa tuotantoa. No room for human error. Näitä olen kaipaillut. Olen aika varma, että tarina ei jää tällaiseksi, tämä on vasta tällaista alkulämittelyä. John Lustig on aina osannut hommansa hyvin. Osannee siis tälläkin kertaa. Enempiä en arvostele, kun en ole koko tarinaa vielä lukenut. Mitenhän Karhukoplaa vastaan menee? Ja näin myös sellaisen pienen epäkohdan, että Ankathan eivät ole ihmisiä, vaikka Ankanpojat niin tarinan ensimmäisen osan lopussa ssanoivatkin. "Niin he, kuin mekin olemme vain ihmisiä". 9½

Kokonaisuudessaan lehti oli oikein mainio, vanhoine klassikkoineen ja uusine Touho-toilailuineen. Lehden melkien kaikki tarinat olivat hiukan eirkoisia. Ensimmäinen sarja oli laitettu tähän numeroon Branan esittelyä varten, Touho-tarina Touhon 50v-uraa varten ja jatkis Akun 80v-uraa varten. Pelle-tairna taas oli pistetty täytteeksi.

Pisteet: 19/24
Arvosana: 9-

 

Arvostelkaa Akkareita ja nostakaa Ankka-aiheisia ketjuja!

Kommentit (3)

Lubu7
Seuraa 
Liittynyt26.10.2011

Eikö kannattaisi laittaa nämä arvostelut sinne niihin kuuluvaan topiciin? On äsyttävää kun pulinat ja sarjat osioille nousee näitä yhden lehden arvosteluja...

Deekymppi
Seuraa 
Liittynyt24.9.2010

No kun näissä Akkareissa kerran on valmiina nämä kommentointi-osiot, niin tarkoituksena olisi laittaakin ne tänne. Täältä Toimitus käy kurkkimassa, mitä lehdistä on pidetty.

Arvostelkaa Akkareita ja nostakaa Ankka-aiheisia ketjuja!

Deekymppi
Seuraa 
Liittynyt24.9.2010

Unohdin tosiaan laittaa tänne vielä listauksen niisä kuukauden parhaimmista tarinoista.

Lyhyesti sanottuna kuukausi alkoi todella hyvällä numerolla, mutta sitten taso hieman laski. Ihan hyviä silti olivat nämä kuukauden viimeisetkin lehdet, vaikka mukaan mahtui myös vähän kehnompiakin sarjoja. 

Numero 27: Aku Ankka: Oma koti kullan kallis (Byron Erickson & Carlos Mota) 
Numero 28:
 Aku Ankka: Kumipallona luokses pompin, osa 1 (Marco Rota) 9-
Numero 29:
 Aku Ankka: Kumipallona luokses pompin, osa 2 (Marco Rota) 9+
Numero 30: 
Aku Ankka: Kumipallona luokses pompin, osa 3 (Marco Rota) 9
Numero 31: Touho Ankka: Yllättävät yllätysjuhlat (Lars Jensen & Wanda Gattino) 
Kokonaisarvosana Marco Rotan 3-osaiselle jatkikselle Kumipallona luokses pompin9+

Kuukauden Top 3-tarinat:
1. Oma koti kullan kallis
2. Kumipallona luoksen pompin, osa 2
3. Yllättävät yllätysjuhlat

Arvostelkaa Akkareita ja nostakaa Ankka-aiheisia ketjuja!

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat