2015/24

Seuraa 
Liittynyt15.2.2015

Aku Ankka: Kovan onnen potkuja

Mau Heymansin johtosarja heti kesän alkuun, ihan hyvä juttu! Tämä onkin muuten ensimmäinen hollantilaisjohtosarja tänä vuonna. Heti alkuun kiinnitin huomioni siihen, että käsikirjoittajia oli peräti kolme, joista Ester Holtkamp oli ihan tuntematon nimi. Tarina oli alusta asti hauska ja piirrosjälkikin oli hyvää. Perushyvä johtosarja. 9-

Mummo Ankka: Ei roinaa, roskaa rakkaampaa

Luulin, tai ainakin toivoin, että Toimitus olisi jo unohtanut Bernadon, kun hänen piirrosjälkeään on niin paljon haukuttu. Piirrokset siis surkeat, mutta käsikirjoitus ihan hyvä. Heti alussa oli aika harvinainen hahmoyhdistelmä, nimittäin Roope ja Mummo. Jonkin ajan kuluttua mukaan tulivat myös muutkin tutut ja Hansukin vilahti lopussa. 9-, jos piirrokset eivät olisi olleet niin hirveät, mutta kun olivat, niin 8.

Milla Magia: Totinen toive

4-sivuiset Milla-tarinat ovat nykyisin aika yleisiä Akkarin sivuilla, mutten jostain syystä niistä niin välitä. Carlos Motan piirrosjälki toi tarinaan sentään jotain mielenkiintoa. 7 1/2.

Aku Ankka: Voista työtä, osa 2

Onneksi tarina ei ollut pidempi, niin saadaan toivon mukaan ensi numeroon jokin hieno klassiklojatkis. Kenties Barksia, Murrya, tai jopa Rosaa tai Gottfredsonia. No, tämä tarinakin oli ihan hyvä, vaikken pidäkään Miquelin piirroksista. 8 1/2

Lehdelle tulee numeroksi vain 8+, mutta...

32-SIVUINEN DON ROSA-LIITE! JEE! Mukana K.A.S.V.A.T.U.S.O.P.P.I.A ja kauan odottamani Saari ajan rajalla! Hienoa, Toimitus! Tälle 10-, joten kun lasketaan tämän liitteen arvosana ja varsinaisen lehden arvosana yhteen, tulee...

...numeroksi 9!

Kommentit (4)

A r s k a
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Mä laitoin toimitukselle tulikivenkatkuista palautetta kannesta, silmäni itkevät verta tuosta Rosa-liitteen sijoittamisesta logon päälle ja ylipäätään kanteen. Olisi sitten voinut tehdä Rosan piirroksesta saman tien koko kansikuvan, mutta ei. Jos tällainen pelleily jatkuu, harkitsen vakavasti boikotointia.

Ja itsehän olin jo nuo molemmat Rosat lukenut useampaan kertaan, mutta onhan se ihan virkistävää, että tätäkin mestaria välillä Akkarissa nähdään.

D10
Seuraa 
Liittynyt15.2.2015

Mikä niissä logon päälle laitetuissa kuvissa nyt niin hirvittää? Muissa maissa kannet ovat täynnä tekstiä ja kuvia. Eniten ihmisiä hirvittää se, että kannessa ei ole muuta kuin vain yksi koko kannen peittävä kuva. Suomi poikkeaa siinä muista maista, että kannessa ei yleensä ole muuta kuin logo ja yksi iso kuva.

A r s k a
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

No se juurikin, että mielestäni Akkarin kanteen ei kuulu tunkea mitään ylimääräistä, vaan kansipiirroksen kuvallinen vitsi, joka on ymmärrettävissä kielirajoista riippumatta, on se Akkarin juttu ja se riittää. Tykkään, että yksinkertaisuus tuo jonkinlaista arvokkuutta. Sitä paitsi liitekuvan sijoitus oikeaan ylänurkkaan logon päälle on yksinkertaisesti ällöttävää, rumaa, yököttävää, hirvittävää ja oksettavaa. 

Ruutitynnyri
Seuraa 
Liittynyt12.11.2012
A r s k a

No se juurikin, että mielestäni Akkarin kanteen ei kuulu tunkea mitään ylimääräistä, vaan kansipiirroksen kuvallinen vitsi, joka on ymmärrettävissä kielirajoista riippumatta, on se Akkarin juttu ja se riittää. Tykkään, että yksinkertaisuus tuo jonkinlaista arvokkuutta. Sitä paitsi liitekuvan sijoitus oikeaan ylänurkkaan logon päälle on yksinkertaisesti ällöttävää, rumaa, yököttävää, hirvittävää ja oksettavaa. 

Juurikin näin.

Ruutitynnyri - Kaikki okei!

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat