2015/43

Seuraa 
Liittynyt31.1.2015

Vaikka suomalaiset on suurimpia ankisteja koko maailmassa, meidän pienestä korpivaltiosta on noussut maineeseen harmittavan vähän ankantekijöitä. Nyt tähän kaartiin on kuitenkin saatu vahvistukseksi uusi käsikirjoittaja, Jaakko Seppälä! Tähän mennessä Seppälä on ymmärtääkseni rustannut vain pari yksisivuista, mutta ehkä tulevaisuudessa nähdään herralta pidempiäkin sarjoja. Tässä Akkarissa ilmestynyt Ruskan värit antaa jotain pientä hajua siitä, mihin uusi lupaus pystyy. Idea on sarjassa hyvä ja sopii Roopen tyyliin. Rodriquesin piirrokset on oikein hyvät.

Satusovitussarjaa jatkoi tässä numerossa Selma Lagerlöfin Peukaloisen retkiin tehty sovitus Villihanhien matkassa. Yksi kiinnostava juttu sarjassa on, että ruotsalainen käsikirjoittaja Göran Hägg oli kuuluisa kirjailija, keskustelija, kriitikko ja kirjallisuustieteen dosentti, ja että hän menehtyi vasta muutamia viikkoja sitten. Kirjailijan ote näkyykin tarinan hienossa kerronnassa. Juttu noudattaa suhteellisen uskollisesti alkuperäisteosta, sillä siinä nähdään niin Glimmingehusin rottataisto, Smirre-kettu kuin Gorgo-kotkakin. Kuvituksesta vastaava Arild Midthun on piirtänyt maisemat ja hahmot mahtavan tarkasti ja upeasti, kehumista voisi jatkaa loputtomiin...Niin, ja nähdään sarjassa itse kirjailijakin! Yksisivuinen, Miisan seikailut ihmemaassa, oikeastaan kuuluu tähän johtosarjaan, joten kommentoin sitä samalla: Andreas Phil on taas tehnyt tiivistämisurakan, ja onnistunut siinä hyvin. Tykkään myös Rodriquesin piirroksista noin yleensä, ja siitä, että ruudut on laitettu jännästi yhteen pötköön.

Karhukoplan Gorillakaaos on melko tylsä juttu, mutta Ferrariksen piirrokset sopii ihan hyvin rujoille Karhukoplalaisille (ja gorilloille).

Paul Murryn ja Bob Oglen klassikkojatkis etenee hyvää vauhtia loppua kohti, jokohan Tohtori Aikarauta napataan seuraavassa osassa? Varmaan, jos Superhessu vain löytää Alpeille. Toimituksen teksteistä vielä vähän plussaa tälle numerolle, niin lehti on aika lailla täydellinen paketti. Iso hymy ja peukunnosto Toimitukselle!

Kommentit (1)

D10
Seuraa 
Liittynyt15.2.2015

Kari Korhonen, Kai Vainiomäki... Onko niitä edes muita? Nyt on: Jaakko Seppälä! Seppälän ensimmäinen tarina nähdään tässä Akkarissa. Kyseessä on vain 1-sivuinen tarina, eikä Seppälä tähän mennessä sen pidempiä tarinoita olekaan käsikirjoittanut, mutta kyllä nämä lyhyetkin tarinat ovat mukavaa luettavaa, kun Rodriquesin piirrosjälkikin on oikein mainiota.
Seppälää ehdin hehkuttaa myöhemminkin, joten siirrytäänpä hyvin mielenkiintoiseen tarinaan, nimittäin johtosarjaan, joka perustuu ruotsalaiseen klassikkoon "Peukaloisen retket", jonka on kirjoittanut alunperin Selma Lagerlöf. Tämän ankallisversion kirjoittajasta taas vastaa niin ikään ruotsalainen, vastikään kuollut kirjailija Göran Hägg. Piirrokset on laatinut Arild Midthun, joka on piirtänyt tarinan uskomattoman yksityiskohtaisesti ja hienosti. Tarina jäi myös hyvin mieleen, sillä on hyvinkin paljon tavallisuudesta poikkeava. Tarinaan liittyy myös jälleen 1-sivuinen Andreas Pihlin ja Rodriquesin niin ikään satuun pohjautuva tarina. Hiirisovitus on muotoiltu sadusta "Liisa ihmemaassa". Rodriquesin poikkeuksellisessa järjestyksessä olevat ruudut antavat vielä plussaa.
Bob Oglen ja Paul Murryn pitkä Superhessu-klassikko jatkuu mielenkiintoisesti, kun selviää että Aikarauta on vohkinut vain Pinokkion "isän" Gepetton aikarautoja. Lopuksi Superhessu lähtee vielä Mikin perässä Alpeille. Saa nähdä, miten käy. Odotan mielenkiinnolla.
Väliin mahtuu enää 6-sivuinen Peter Snejbergin ja Andreas Ferrariksen Karhukopla-tarina, jokanei ollut hääppöinen, mutta ihan mukavaa luettavaa.
Villihanhien matkassa: 9+
Gorillakaaos: 8+
Salaperäinen tohtori Aikarauta, osa 2: 9
Keskiarvo: 9

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat