UUSIN AKKARI!!!

Seuraa 
Liittynyt12.11.2015

Niin oliks uusin akkari hyvä, itte pidin rosvoliitteestä ja kaikki muutkin tarinat olivat hyviä.

Kommentit (12)

Vierailija

Liite oli ihan Jees. Rodriquez oli hyvä kun se on yksi lempipiirtäjistäni. Feriolin jatko siihen sarjaan oli hyvä päätös ja Barksin ennenjulkaisematon tarina oli aikas hyvä. Uusin taskari oli noin 9½ arvoinen.

Touhula
Seuraa 
Liittynyt25.8.2008

Oli parempi kuin viime viikon, mutta lievästi petyin silti. Barksin ja Rodriguezin tarinat olivat parhaat. Niin, ja yksisivuinen myös. Olin tosin lukenut sen jo jostain Aku Ankan päivästä päivään-kirjasta. Mikki-tarinasta en liiemmin pitänyt. Lisäksi oli siis liite. Tarina oli ok, tosin luulin, niin kuin moni muukin, että siinä olisi ollut enemmänkin tarinoita tai yksisivuisia. Dekkaria en tajunnut ollenkaan, ei kai sitä voi muistaa, että sulkapallopeli ei voi päättyä 5-0, ja vaatteiden käyttämättömyyttä en hoksannut tosiaankaan. No, niin kuin alussa sanoin niin oli parempi kuin edellinen, mikä on hyvä asia. Tästä on hyvä jatkaa. Ja parantaa edelleen.

Vierailija

Hyvä Akkari oli, kiva kun se sisälsi ennenjulkaisemattoman Barksin tarinan, sekin oli hyvä. Akkarissa oli myös jopa kaksin kappalein Al Taliaferron vitsisarjoja, pidin molemmista. Arvasin muuten oikein Rosvoliitteen tarinan piirtäjän, Romano Scarpahan se!

Vierailija

Siru05 kirjoitti:Ihan hyvä. :) Luulin että rosvoliitteessä olisi ollut lisää tarinoita :D

Niin minäkin. Petyin lievästi...:'l Akkaridekkari : Hieno-Henri Oli ihan kiva piristys, pacon johtosarj luokitellaan parhaimpiin Barksin sarjan kanssa. Taliaferron 1 sivuiset oli ihan kivoja ja Sergin roope-tarina ok ja Feriolin sarja kiva ¨lisäosa ennemmin ilmestyneille sarjoille.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat