Juttusarjassa perehdymme sarjakuvien käsikirjoittamiseen ja piirtämiseen. Sarjakuvaruudusta on aika siirtyä kokonaisen sivun rakentamiseen.

Viime oppitunnilla pohdiskelimme sarjakuvaruudun sommittelua. Nyt jatkamme aiheesta ja laajennamme sitä käsittämään kokonaisen sarjakuvasivun rakentamista. Sarjakuvassa ruutu ei ole yksin. Sitä ympäröivät toiset ruudut, jotka ovat suhteessa toisiinsa, ja tämä on otettava huomioon. Ruuduilla kerrotaan tarinaa. Sen seuraaminen on tehtävä lukijalle mahdollisimman helpoksi, katseen
pitäisi lipua luontevasti ruudusta toiseen. Sarjakuvan tekijä ohjailee ruudun sisäisellä ja ruutujen välisellä sommittelulla katseen suuntaa.

Sarjakuvasivun piirtämisellä on paljon yhteistä elokuvan ohjaamisen kanssa. Hyvä sivu muodostuu ikään kuin kameran linssin läpi katsotuista liikkumattomista kohtauksista, joita sarjakuvassa ovat siis ruudut. Jokaisen piirtäjän pitää tarkkaan miettiä, millainen kuva missäkin kohtauksessa on tarkoituksenmukaisin ja paras.

Tässä voimme tukeutua elokuvan teoriasta tuttuihin kuvakokojen nimityksiin. Kuvakoko ei tarkoita samaa kuin ruudun koko, vaan kyse on siitä, miten kuva rajataan, eli mitä otetaan mukaan ja mitä jätetään pois. Esimerkit ovat peräisin Aku Ankan numerossa 6/2003 julkaistusta Romano Scarpan Roope-sarjasta.


LAAJALLA YLEISKUVALLA voi näyttää kerralla koko tapahtumapaikan, vuorokaudenajan, vuodenajan ja mahdollisia muita seikkoja. Tällaisia esimerkiksi Aku Ankan piirtäjät käyttävät usein tarinan aloitusruudussa, koska silloin lukija on heti kärryillä tarinan lähtötilanteesta.


YLEISKUVA on tiukemmin rajattu, ja sitä käytetään usein silloin, kun useampi hahmo puhuu keskenään. Vastaus tai kommentti saadaan samaan ruutuun.


KOKOKUVASSA esiintyy päähenkilö tai muu hahmo, josta halutaan näyttää kertasilmäyksellä koko olemus kiireestä kantapäähän vaatteita ja ryhtiä myöten.

PUOLIKUVA näyttää hahmosta pään ja ylävartalon. Se on luonteva usein, kun kaksi henkilöä keskustelee tai kun hahmo tekee jotakin käsillään.

LÄHIKUVASSA näkyvät usein hahmon kasvot. Se ilmaisee hahmon tunnetilaa ja kertoo, miten tämä
suhtautuu johonkin ilmitulleeseen asiaan.

ERIKOISLÄHIKUVAA (kts. pieni kuva puolikuvan kanssa samassa) käytetään, kun halutaan poimia jokin yksityiskohta lukijan huomion kohteeksi.
Kuten näet, Scarpa käyttää eri kuvakokoja taitavasti ja tarkoituksenmukaisesti. Ne kaikki palvelevat tarinankerrontaa.

Kuten näet, Scarpa käyttää eri kuvakokoja taitavasti ja tarkoituksenmukaisesti. Ne kaikki palvelevat tarinankerrontaa.

Kun olet päättänyt, miten rajaat kuvan, sinun tulee miettiä, minkä kokoisen ja muotoisen ruudun tarvitset. Erikoislähikuva vaatii vähemmän tilaa kuin laaja yleiskuva.

Myös se, mitä kuvassa tapahtuu, määrää kuvan muotoa. Vaakasuora liike saattaa tarvita koko sivun levyisen vaakaruudun, pystysuora liike, esimerkiksi putoaminen, puolestaan korkean ja kapean ruudun. Joskus liike voi olla niin voimakas, että se venyttää ruutua johonkin suuntaan tai vaikka puhkaisee ruudun reunaviivan. Carl Barks käytti joskus lähikuvissa levollista pyöreää ruutua tauottamaan tarinaansa.

Ruutujen muodoilla rytmität kerrontaa, hidastat tai vauhditat tapahtumia ja teet sivusta mielenkiintoisen näköisen. Tutki tämän numeron sarjoja sillä silmällä ja pohdi, miten piirtäjät vaihtelevat oman tyylinsä mukaan kuvakokoja ja ruutujen kokoja ja muotoja.

Juttusarjassa perehdymme sarjakuvien käsikirjoittamiseen ja piirtämiseen. Tarkastellaan ensimmäiseksi niitä välineitä, joita sarjakuvan laatimiseen tarvitaan.

Tarkastellaan ensimmäiseksi niitä VÄLINEITÄ, joita sarjakuvan laatimiseen tarvitaan. Sarjakuvan tekeminen tulee huikeasti halvemmaksi kuin esimerkiksi elokuvan tai teatteriesityksen kokoon kyhääminen. Voidaan sanoa, että sarjakuvapiirtäjä on tavallaan yhtä aikaa käsikirjoittaja, ohjaaja, puvustaja, lavastaja, leikkaaja ja monia muita elokuvan ja teatterin ammattilaisia. Kynän avulla piirtäjä myös näyttelee kaikki roolit.

Se on yksi syy, miksi sarjakuvien tekeminen on tosi hauskaa!

PAPERI

Jos pyrit saamaan sarjakuvan julkaisukelpoiseksi, sinun tulee piirtää se valkoiselle paperille. Ruudullisten tai raidallisten papereiden kuviot tuppaavat ikävästi näkymään painovaiheessa. Värillisetkin paperit saattavat aiheuttaa kirjapainolle ongelmia. Muuten tavallinen piirustuspaperi käy ihan hyvin. Monet ammattilaiset käyttävät erikoispapereita, joita voi kysellä paperikaupoista, mutta ne ovat aika kalliita. Jokainen voi kokeilemalla löytää mieleisensä.

Kannattaa myös pitää aina käsillä suttupaperia uusien ideoiden luonnostelemiseen ja piirtämisen harjoitteluun.

LUONNOSTELU

Sitten tarvitaan lyijykyniä luonnostelemista varten ja pyyhekumeja ylimääräisten viivojen poistamiseksi valmiista sivusta. Sarjakuva piirretään oikeastaan kahteen kertaan, ensin luonnostellen ja sen jälkeen puhtaaksi tussilla. Jotkut piirtäjät käyttävät sinikyniä, koska sininen väri ei näy painettaessa, minkä takia luonnosviivoja ei tarvitse pyyhkiä pois pyyhekumilla. Kokeile itse, millainen lyijykynä sopii sinulle parhaiten. Tavallisesti piirtäjät käyttävät kyniä, jotka eivät ole liian kovia eivätkä liian pehmeitä, esimerkiksi HB on sopiva keskivertokovuus.

Lisäksi sarjakuvapiirtäjä tarvitsee viivoittimen, jollei muuhun, niin ainakin ruutujen rajaviivojen tekemiseen.

PUHTAAKSIPIIRTÄMINEN

Julkaistaviksi tarkoitetut sarjat on syytä piirtää puhtaiksi mustalla tussilla, sillä se toistuu painettaessa selkeimmin. Pelkät lyijykynäpiirrokset saattavat jäädä sameiksi ja epäselviksi. Tussaustapa riippuu halutusta tyylistä. Usein suositeltavin mutta samalla vaikein työväline on piirustussivellin, joka kastetaan nestemäiseen mustaan tussiin. Siveltimellä piirtäminen vaatii paljon harjoittelua, ennen kuin se rupeaa sujumaan, mutta siveltimen tussiviiva on myös verrattoman elävää ja ilmaisuvoimaista, kun sen hallitsee. Paksummalla siveltimellä voi mustata nopsasti isojakin alueita.

Myös ns. tussiterää kastetaan tussipulloon. Metalliset, puuvarteen kiinnitettävät terät saavat aikaan miellyttävän vaihtelevaa viivaa, ja terän käytön oppii helpommin kuin siveltimen. Nykyään teriä saattaa vain olla hankala löytää kaupoista.

Nestemäistä tussia käytettäessä pitää muistaa, että sen kuivuminen kestää jonkin aikaa. Sivun on siis saatava kuivua kaikessa rauhassa.

Tussauksen voi tehdä myös huopakynillä tai nailonkärkisillä tussikynillä. Niiden viiva on aina samanpaksuista, joten ruutujen rajaviivojen ja esimerkiksi rakennusten piirtämiseen ne sopivat parhaiten.

Kun tussiviivat ovat varmasti kuivia, ylimääräiset luonnosviivat pyyhitään pois kumilla, etteivät ne jää sotkemaan lopputulosta. Jos tussauksen tekee valopöydällä toiselle paperille, kumittamisen vaivasta pääsee.

SARJAKUVASIVUN KOKO

Useimmat sarjakuvapiirtäjät tekevät piirroksensa selvästi suurempaan kokoon kuin missä se lopulta julkaistaan. Menetelmän etu piilee siinä, että isompaa kuvaa on helpompi piirtää ja mahduttaa siihen yksityiskohtia, ilman että piirtäjän tarvitsee pipertää ahtaasti. Jotkut piirtäjät ovat sitä mieltä, että pienennettäessä sarjakuvasivu tiivistyy ja tavallaan ”paranee”.

Jos sarjakuva julkaistaan esimerkiksi A4-koossa (eli kaikkein tavallisimmassa, Aku Ankkaa hieman isommassa koossa), se on hyvä piirtää vaikkapa A3-kokoon, joka on kahden vierekkäin asetetun A4-arkin suuruinen.

Jos haluat pienentää A3-paperilla olevan sarjakuvasivun valokopiokoneella A4-kokoon ja katsoa, miltä se silloin näyttää, valitse pienennyssuhteeksi noin 71 prosenttia. A4-kokoisen sivun suurentaminen A3:ksi käy suurennusprosentilla 141. Jos pienentämiset ja suurentamiset tuntuvat sinusta hämmentäviltä, pyydä vanhempiasi selittämään asia tarkemmin.

VÄRIT

Sarjakuvaa ei tavallisesti kannata värittää samalle paperille, millä tussiviivat ovat, koska se saattaa aiheuttaa vaikeuksia kirjapainossa. Värityksen voi tehdä erilliselle paperille, tai sivun voi skannata tietokoneelle ja värittää kuvankäsittelyohjelmalla.

KUVA-ARKISTO

Vielä pari sanaa kuva-arkistosta. Monet sarjakuvamaakarit ottavat valokuvia rakennuksista, maisemista tai vaikka autoista, joita he epäilevät tarvitsevansa omissa sarjoissaan. Myös sanoma- ja aikakauslehtien kuvia voi leikata talteen. Hyvin järjestetystä kuva-arkistosta voi nopeasti katsoa, miten mikin asia piirretään, jos ulkomuisti ei riitä.

Kaikenlaiset kuvitetut tietokirjat ovat myös hyödyllisiä. Niitä on nykyään monista aihepiireistä. Kirjastoissa autetaan mielellään etsimisessä.

Juttusarjassa perehdymme sarjakuvien käsikirjoittamiseen ja piirtämiseen. Tarkastellaanpa, kuinka sarjakuvahahmo piirretään.

Tällä kertaa pohdiskelemme SARJAKUVAHAHMON piirtämistä. Vaikka käytämme malleina Aku Ankasta tuttuja hahmoja, niin muista, että niiden tekijänoikeus ja siten käyttöoikeus kuuluvat Disney-yhtiölle. Jos haluat tehdä sarjasi julkaistavaksi, sinun on syytä käyttää ihan omia hahmoja. Huviksi ja harjoituksen vuoksi Disneyn hahmoja voi tietysti piirtää.

Useimmissa sarjakuvissa – niin kuin kertomuksissa yleensä – on yksi selkeä keskushenkilö ja tämän ympärillä joukko enemmän tai vähemmän vakituisia sivuhahmoja. Sarjakuvallesi valitsemasi tyylilaji
vaikuttaa siihen, millainen sinun sarjakuvasankarisi on. Mikäli teet huumorisarjakuvaa, siihen
istuu ehkä luontevimmin liioiteltu pilakuvahahmo. Jos taas haluat kertoa realistisen
seikkailutarinan, hahmot voivat nekin olla mahdollisimman todenmukaisesti piirrettyjä.

Mallikuva avuksi

Valitsetpa tyyliksesi minkä hyvänsä, kannattaa pitää mielessä yksi asia: lukijan on tunnistettava hahmo samaksi ruudusta toiseen. Siihen on kaksi apuneuvoa.

Ensinnäkin: piirrä itsellesi hahmon mallikuva. Se on eräänlainen rakennuspiirros, jonka mukaan sankarisi mitat ja suhteet on helppo muistaa. Mallikuva on muistilappusi, kun työstät hahmoasi eri asennoissa ja vaihtelevista kuvakulmista. Tässä näet Mikki Hiiren mallikuvan. Siitä selviää
muun muassa, missä suhteessa Mikin pää ja vartalo ovat toisiinsa.

Toiseksi: helpota tunnistamista pukemalla hahmo selvästi erottuvaksi tai käytä muuta rekvisiittaa. Roope-sedän erottaa helposti muista ankkahahmoista silinterin, poskiparran, kakkuloiden ja kepin
ansiosta. Olisiko Iineksen ja Milla Magian erottaminen toisistaan hankalampaa, jos Iinekselläkin
olisi suorat, mustat hiukset? Mikin hoksaa mustista pallokorvista

Ihmisruumiin suhteet

Kun valitset realistisen piirrostyylin, on tärkeää, että hahmo on anatomisesti oikein piirretty eli hahmon vartalon rakenne on piirtäjällä hallussa. On häiritsevää, jos realistiseksi tarkoitetussa piirroksessa kädet tai jalat taipuvat väärin tai raajojen suhteet eivät ole oikeat. Piirtäjän tulee tietää, millaiset lihakset ja luut ihmisellä on ja miten ne kääntyvät ja liikkuvat.

Peili on mainio apuväline. Poseeraa eri asennoissa peilin edessä ja paina mieleesi, miten kädet, jalat ja koko vartalo taipuvat. Lisäksi on olemassa monia hyviä piirustusoppaita ja anatomian kirjoja, joissa neuvotaan tarkasti, miltä ihmiset ja eläimet näyttävät. Kolua kirjastoa ja harjoittele esimerkiksi piirtämällä tikku-ukkoja eri asentoihin.

Hahmo rennoksi

Vaikka piirtäisit hahmot pilakuviksi, niidenkin eleiden ja asentojen kuvaamiseksi kannattaa tutkia anatomian periaatteita. Katso yllä olevia kolmea Pikku Hiawatha -kuvaa. Ensimmäisessä taiteilija on kuvannut hahmon käsien ja jalkojen asennon sekä selkärangan ryhdin yksinkertaisin apuviivoin. Päätä kuvaa ympyrä, johon on sijoitettu silmien paikat, selkäranka ei ole suora vaan taipunut, hartiat ilmaistaan yhdellä viivalla. Sitten kuvaan haetaan Hiawathan omat kasvonpiirteet, sulkapäähine, käteen jousi ja toiseen (heh!) saalisporkkana sekä jalkoihin peurannahkahousut sekä mokkasiinit. Kun hahmo on luonnosteltu esiin, halutut viivat piirretään puhtaaksi.

On tärkeää huomata, miten piirtäjä oli saanut Hiawathan hahmoon elävyyttä ja luontevuutta. Katsopa alempaa vasemmanpuoleista Mikki Hiiren kuvaa. Siinäkin hahmo on sommiteltu pyöreästä päästä ja vartalosta, mutta muuten jäykästi piirrettynä. Vasen silmä, käsivarsi, jalka ja kämmen ovat vain peilikuvia oikeasta. Tämän takia kuvassa ei ole lainkaan syvyyttä, ja Mikki parka näyttää aivan pahvitaululta. On tärkeää saada hahmo rentoutumaan, kuten oikeanpuoleisesta Mikki-kuvasta selvästi huomaa.