Maaliskuun 13 on Aku Ankan virallinen munintapäivä. Jaa että mikä?

Aku Ankka on monin tavoin ainutkertainen hahmo, ja kuten merkkihenkilölle sopiikin, Akulla on peräti kaksi syntymäpäiväksi laskettavaa merkkipäivää. Maaliskuun 13. on kääkättäjän ”munintapäivä” ja kesäkuun 6. ”kuoriutumispäivä”. Kuten muutama ankkatuntija aivan oikein on meille huomauttanut, moinen haudonta-aika vaikuttaa merkillisen pitkältä. Tavallisesti ankat nimittäin hautovat muniaan noin neljä viikkoa, ja maaliskuun puolivälistä kesäkuun kuudenteen on peräti kahdeksan viikkoa. Miten tuo ylen pitkä aika muka on perusteltavissa?

No, ensin täytyy varmaankin todeta, että aivan kaikki Ankkalinnassa tapahtuvat asiat eivät noudata meidän maailmassamme vallitsevia luonnonlakeja. Ehkä puhuvien ankkojen kypsyminen kestää hiukan kauemmin kuin tavallisten? Päivämäärille on kuitenkin olemassa myös hiukan proosallisempi selitys.

Walt Disney Companyn virallisen kannan mukaan Akun syntymäpäivä on 9.6.1934. Silloin Aku esiteltiin yleisölle ensimmäistä kertaa Silly Symphonies -sarjaan kuuluvassa animaatiossa The Wise Little Hen (Viisas Kana Kananen). Siitä tulee kuluneeksi tänä vuonna peräti 80 vuotta, ja jonkinlaista aikuistumista alkuajoista on räpyläjalassamme havaittavissa, vaikkei ajan hammas pure ankkalinnalaisiin yhtä hanakasti kuin meihin muihin Telluksen tallaajiin.

Vastoin tätä virallista tietoa Akun syntymäpäiväksi on kuitenkin useita kertoja mainittu perjantai 13. päivä ihan Disneyn omissa animaatioissa. Rainassa The Three Caballeros (Kolme caballeroa, 1944) Aku avaa syntymäpäivälahjan, jonka pakettikortissa tuo päivämäärä näkyy. Pätkässä Donald's Happy Birthday (Sedän syntymäpäivä) Akun synttäripäivä taas näkyy selvästi kalenterissa. Amerikkalaisittain merkittynä 13.3. on muuten 3–13 - jotenkin tutunomainen numeroyhdistelmä... Joka tapauksessa perjantai 13. on äärimmäisen epäonniselle hahmolle oikein sopiva syntymä- tai munintapäivä.

 

Akun syntymästä ja lapsuudesta on siis olemassa jos jonkinlaista versiota ja tarinaa. Kannattaa käydä lukemassa ainakin Aku Ankka: Elämä ja teot, joka löytyy Akkarin Lataamosta – sarjan pääsee lukemaan vaikka ei olisi Lataamon tilaajakaan, sillä se on tällä haavaa näytetarinana. Vuonna 1960 laaditussa tarinassa ei mainita Akun syntymäpäivää, mutta se on muuten varsin viihdyttävä. Alla näette myös otteen Marco Rotan piirtämästä italotarinasta Buon compleanno, Paperino (Onneksi olkoon, Aku Ankka), joka julkaistiin vuonna 1984 Akun 50-vuotisjuhlien kunniaksi. Suomessa kyseinen tarina on julkaistu vain kerran samaa nimeä kantavana albumina. Näin se todellisuus ja virallinen historia venyy ja paukkuu!

 

Tosiankistit varmasti tietävät, että Akun englanninkielinen koko nimi on Donald Fauntleroy Duck. Fauntleroy on vilahtanut suomalaisissakin sarjoissa muutaman kerran, esimerkiksi tarinassa Lyömätön kerääjä ja alkukirjaimena Akkarin 16/2013 kannessa.

Nyt päätimme kuitenkin Akun tasavuosijuhlan kunniaksi etsiä tuolle toiselle nimelle suomenkielisen vastineen. Käy äänestämässä omaa suosikkiasi!

 

Helsingin Ateneumissa avautui tiistaina 3. lokakuuta upea Ankallisgalleria-näyttely, jossa Suomen taiteen klassikkoteoksista nähdään ankallistetut versiot. Näyttely on avoinna aina helmikuun 2018 loppuun asti.

Aku Ankka -lehdessä on eletty koko vuosi 2017 ikään kuin rinnakkaistodellisuudessa satavuotisen Suomen kunniaksi, kun Suomen historian tapahtumien on seurattu tapahtuvan räpylävinkkelistä Kari Korhosen käsikirjoittamissa ja piirtämissä Suomi 100 -tarinoissa. Rinnakkaistodellisuus huipentuu nyt Ateneumin taidemuseossa nähtävässä näyttelyssä, jossa on esillä kaiken kaikkiaan 13 taideteosta. Teokset on luonnollisesti lainattu Ankkalinnan johtavasta taidemuseosta Ankallisgalleriasta.

Ankallisgallerian taiteilijoita ovat Alpertti AatelvilttiAltti FasaaniAkseli Kala-KallelaArvi LiljalunttiEino MaininkinenHuuko Simpura sekä Nantti Vonrikti. Kuuluisimpiin teoksiin kuuluvat muun muassa Ankanpoika ja varisElämäntaiteilija Hannu HanhiIltaa ja köyhyyttä kohtiLeikkiviä ankanpoikia rannalla sekä Taistelevat ankat.

Apuna ovat olleet Aku Ankan piirtäjistä Kari Korhonen, Don Rosa, Ulrich Schröder ja Daan Jippes sekä vielä Kati Kovacs.

 

Perjantaina 28. heinäkuuta ensi-iltansa saanutta Autot 3 -leffaa on odotettu, ja moni lienee jännittänyt, mitä Pixar ja Disney ovat keksineet. Elokuvan ensimmäinen traileri kun lupasi ainakin vauhtia ja ruttaantuneita konepeltejä. Onko luvassa siis pelkkää ryminää?

Kun Autot 2 marssitti heti alkumetreillä valkokankaalle toinen toistaan ilkeämpiä autonrämiä ja kaasarikunnan kovimpia agentteja, kolmonen antaa pääroolit takaisin kilpa-autoille. Salamalla alkaa kuitenkin olla takanaan jo melkoisen monta kautta radoilla, eikä hänen kuntonsa tahdo enää pärjätä uuden sukupolven kilpureille, jotka kykenevät pitämään optimaalisen ajoradan koko kisan ajan – puhumattakaan huikeista nopeuksista, joihin nuoremmat kisaajat yltävät. Onko Salaman aika panna pillit pussiin monen muun konkarin tavoin?

Onnekseen sankarimme saa käyttöönsä uuden upean harjoituskeskuksen, jossa treenaavat myös tulevaisuuden supertähdet.  Vanhan vauhtihirmun tueksi tulee vielä nuori ja pirteä henkilökohtainen valmentaja Cruz Ramirez, joka pitää huolen, ettei vanhan herran akselisto vain pääse kulumaan liikaa eikä päivänokosista lipsuta. Jokainen, jolla on vähänkin haasteita koordinaation kanssa – tai useampia ajokilometrejä takanaan – pystyy samaistumaan treenaajaansa nuivasti katselevaan Salamaan. Nuoren ja vanhan kohtaaminen sekä näiden välinen sanailu saakin aikuisen katsojan hekottelemaan. Mutta pitävätkö Cruzin tahattomat pappavitsit lapsikatsojankin otteessaan? Tuskin, mutta kiiltävät kilpurit ja rosoiset monsterirallikot hoitavat sen homman. Uusien hahmojen lisäksi mukana ovat – vanhojen fanien iloksi – myös Martti, Salli, Guido, Luigi sekä muut Syylari Cityn asukkaat. Eikä Doc Hudsoniakaan ole unohdettu. 

Autot 3 palaa teemoiltaan lähemmäs ensimmäistä leffaa, ja se tekee elokuvan juonestakin huomattavasti eheämmän kuin mitä kakkosen agenttirymistelyssä nähtiin. Siksi se sopiikin myös nuoremmille Autojen ystäville paremmin kuin elokuvasarjan keskimmäinen osa. Mutainen monsteriralli voi kuitenkin olla suurella valkokankaalla nähtynä osalle pienimmistä faneista melkoisen jännä.

Kuten Pixarilta ja Disneyltä sopii odottaa, animaatio on kerrassaan uskomatonta. Monessa kohtauksessa miltei unohtaa katsovansa animaatioelokuvaa, ja asia muistuu mieleen vasta kun eteen ilmestyy puhuva menopeli. Mutta niitä onkin taas mahtava seurata, sillä Salama ja kumppanit saavat suupielet nousemaan hymyyn, sydämen hakkaamaan ja miettimään, millaista onkaan olla ihan oikea kilpa-auto.