Amerikkalainen Allan Hubbard tunnetaan monipuolisena piirtäjänä, jolle ei koskaan tuottanut hankaluuksia siirtyä hahmomaailmasta toiseen. Hubbard aloitti Walt Disney -studioilla animaatioelokuvien parissa vuonna 1937, siirtyi sarjakuvakirjojen maailmaan vuoden 1941 Disneyn studioiden suurlakon jälkeen ja piirsi sittemmin myös hassuja eläinaiheisia sarjakuvia lukuisille eri kustantajille.
Vuonna 1950 Hubbard aloitti Dell-kustantamossa, missä hän viihtyi koko 1960- ja 1970-luvun piirrellen mm. MGM:n ja Warner Brosin hahmoja. Parhaiten Hubbard tunnetaan kuitenkin Disney-sarjakuvistaan. Hän piirsi paljon Tikua ja Takua, Bambia ja etenkin Pepiä, sekä kuvitti useita Disney-animaatioelokuvista tehtyjä sarjakuvia, kuten Viidakkokirjan, Kaunottaren ja Kulkurin, Aristokatit sekä Peter Panin. Näiden lisäksi Hubbardin kynästä syntyi myös Disneyn värityskirjoja, lastenkirjoja sekä Disney-studioiden kautta kansainväliseen levitykseen suunnattuja tarinoita vuosina 1963–1977. Hubbardin piirrosjälki on klassisen taitavaa, ja hän saa hahmonsa hillityin keinoin hykerryttävän lystikkäiksi.
Hubbard jos kuka sai tehdä yhteistyötä tismalleen itselleen sopivan käsikirjoittajan kanssa. Suurimman osan Hubbardin piirtämistä sarjoista nimittäin kirjoitti Dick Kinney, jolla oli jo takanaan pitkä ura animaattorina ja käsikirjoittajana Disney-sarjojen parissa aloittaessaan. Parivaljakko aloitti yhteistyönsä 1963 ja loi lähes ensi töikseen Akun esihippiserkun eli Touho Ankan. Muita Hubbardin ja Kinneyn luomia hahmoja ovat mm. Parta-Jussi, Roopen vanha heila Bella Pulunen sekä Akun legendaarinen kissa Kisumisu. Parta-Jussilla on muuten ollut Brasiliassa jopa oma nimikkolehtensä, Urtigão. Samoin Touho on ollut suosittu hahmo sekä Brasiliassa että Italiassa, vaikka toilaileekin nykyisen Akkarin sivuilla melko harvoin.