Taiteilijanimellä Rodriques esiintyvä Francisco ”Paco” Rodriguez Peinado syntyi Espanjan Badalonassa vuonna 1967. Hän varttui samanlaisten sarjakuvien parissa kuin muutkin ikäpolvensa eurooppalaiset: Pacon käsissä kuluivat niin Lucky Luket, Asterixit, amerikkalaiset supersankarisarjakuvat kuin Suomessakin tunnettu espanjalainen kansallisaarre Älli ja Tälli (Mortadelo y Filemón). Oman sarjakuvan piirtäminen oli hänen haaveensa pienestä asti, ja 1980-luvun lopulla hän julkaisi jo ensimmäisiä underground-sarjojaan. Vuonna 1989 hänet palkattiin piirtäjäksi Comicup-studiolle, mikä varmasti laajensi itseoppineen piirtäjän palettia – tuottaahan studio sarjoja ja kuvituksia lukuisille kustantamoille kautta Euroopan. Studiolla Paco perehtyi myös Disney-sarjoihin, jotka jostakin syystä olivat jääneet sarjiksia ahmineelle nuorukaiselle vieraammiksi. Hän oppi kuitenkin pian piirtämään niitä niin varmalla otteella, että Tanskan Egmont-kustantamo kiinnostui taiteilijasta. Pacon Mikki-sarjoja julkaistiin ensi kerran Suomen Aku Ankassa vuonna 1995 ja Aku-tarinoita vuotta myöhemmin. Aivan varhaisimmissa sarjoissa Pacon piirrostyyli hakee vielä suuntaansa. Hahmot ovat luontevia mutta eivät erityisen persoonallisia, maisemat yksityiskohtaisia mutta eivät yllättäviä, ja kuvien sommittelu on maltillista. 2000-luvulle tultaessa piirroksiin oli kuitenkin kehittynyt jo tietty omaleimainen ote. Paco ei arastele käyttää dramaattisia kuvakulmia. Ankkojen touhuja seurataan milloin kaukaa katonrajasta, milloin aivan lattian tasolta. Tilan ja etäisyyden tunne korostuu, Ankkalinnan kadut näyttävät pitkiltä ja leveiltä, kerrostalot kohoavat korkeuksiin. Kun Aku keikkuu katonharjalla, ohikulkijat alla kadulla näyttävät pieniltä pisteiltä. Kuvien sommitelussakin Pacolla on rohkea ote. Tapahtumia seurataan joskus sankareiden selän takaa; Mikin pää on takaapäin vain kolme mustaa ympyrää. Kuvan keskeiset hahmot ovat välillä kaukana taka-alalla, toisinaan taas niin lähellä, etteivät tahdo mahtua ruutuun. Samalla ruudussa tapahtuu jotakin muuta aivan eri etäisyydellä. Etualalla murjottavan Akun takana ankanpojat puuhailevat omiaan, ja voimakas perspektiivi tuo ahtaaseen keittiöönkin tilan tuntua. Tiuhaan vaihtuvat kuvakulmat ja rajaukset voisivat olla uuvuttavaa ja teennäisen ”elokuvamaista” katseltavaa, mutta Paco käyttää tehokeinoja harkitusti. Ruudun sommittelu kertoo usein kuvattavan hahmon mielentilasta. Rauhalliset kaverit – Mikki, ankanpojat, ikityyni Hannu – esiintyvät yleensä seesteisissä ruuduissa, mutta kun keskipisteenä on räjähdysherkkä Aku, kaikki keinot otetaan käyttöön. Pacon sarjat esittävät maailman kuin sankariensa silmien läpi: kun tunteet nousevat pintaan, kaikki näyttää erilaiselta. Ja kun päähenkilönä on Akun kaltainen pakkaus, on kuvakulmallakin lupa villiintyä!